11/7/2019 Näin rakensin unelmatyön: tällä kuuden kohdan menetelmällä sinäkin voit edetä unelmahommiisiRead NowNäin rakensin unelmatyön – tällä kuuden kohdan menetelmällä sinäkin voit edetä unelmaduuniisi Kun perhevapaalle lähtiessäni suljin takanani työpaikkani oven, en tiennyt palaisinko. Tykkäsin kyllä työstäni, mutta mielessä kaihersi kaipuu johonkin muuhun. Mutten tiennyt mihin. Siitä hetkestä alkoi paitsi äitiysvapaani, myös tieni kohti nykyistä unelmatyötäni. Monelle muullekin vanheimpainvapaa on nivelkohta uralla: Muuttunut elämäntilanne herättää uusia toiveita ja vapaa suokin aikaa pohtia omia toiveita. Mutta urapohdinnat ovat harvoin helppoja. Kun unelmatyö ei kirkastukkaan helposti ja nopeasti, alkaa ketä vaan turhauttaa ja ärsyttää. Kokosin tähän juttuun isoimmat omakohtaiset oppini ja konkreettisia työkaluja. Lue eteenpäin, jos mietit, miten löytää unelmatyö. 1.Ota aikaa ja tilaa ajatella Pakottaminen on luovuuden ja uusien ajatusten pahin vihollinen. Jos pinnistät ja ponnistat ’pakko-keksiä-mikä-on-unelma-ammattini-nyt-heti’ -asenteella, et todennäköisesti löydä vastauksia. Perhevapaa antaakin monelle meistä ainutkertaisen mahdollisuuden kiireettömään pohdintaan – hyödynnä se! Anna aivojesi raksuttaa tiristämättä niistä väkisin ratkaisuja, joiden aika ei ole vielä kypsä. Itse huomasin, että hajanaisia ajatuksia työstä ja urasta alkoi vauvavuonna nousta kuin itsestään. Nämä hajatelmat olivat toiveita, unelmia, tahtotiloja ja ajatuksia siitä, mitä en enää halua. Kun annoin aivojen rauhassa raksuttaa, alkoivat ajatukset muotoutua täsmällisemmiksi. Isoin oppini: Pakottaminen oivaltamisen vihollinen, mutta levollisen mielentilan siivittämänä ideoita tulee yrittämättä. 2. Itsetutkistelua uteliaalla asenteellaTarkenna ainakin kuka olet ja haluat olla (työssä ja elämässä laajemminkin), millainen olet (vahvuudet ja kehittymisalueet) ja mihin suhtaudut intohimoisesti (motivaatio). Ajattelet ehkä, että tunnet jo itsesi ja vahvuutesi? Hienoa, jos niin on. Kehotan silti kehittämään itsetuntemustasi, sillä vuosien kuluessa ja perheen kasvaessa omat toiveet muuttuvat. Itselleni oli pysäyttävää huomata, että se, mikä oli ollut unelmatyöni seitsemän vuotta aiemmin, ei enää täyttänyt toiveitani. Arvotyöskentely on loistava pohja urapohdinnalle. Pääset alkuun arvotyöskentelyssä näillä vinkeillä. Voit hahmottaa toiveitasi työn ja elämäsi suhteen visiokartalla ja/tai vapaalla kirjoittamisella. Myös persoonallisuus- ja motivaatioinventaarit ovat hyviä työkaluja. Käytä lisäksi erilaisia pohdintatehtäviä. Täsmennä osaamisesi esimerkiksi osaamis-, vahvuus- tai kutsumuskartan ja muiden harjoitusten avulla. Monelle itsetuntemuksen kehittäminen on urapohdinnan tärkein, työläin ja turhauttavin vaihe. Ajatusten kehittyminen vie aikaa, mutta ennakolta et voi tietää paljonko. Joskus idea tulee nopeasti, joskus hitaasti. Maltti kuitenkin kannattaa, jottet tee samaa mokaa kuin minä. Itsetutkiskelu ei myöskään tarjoa motivaattoriksi samanlaisia näkyviä tuloksia kuin työnhaku, minkä vuoksi ammattilaisen tuesta tässä vaiheessa voi olla kaikista suurin hyöty uramuutosta suunnittelevalle. Ymmärrän, että olisi kiva suorittaa itsetutkiskelu nopeasti: tehdä vaan pari testiä ja tietää unelmaduuninsa. Homma ei kuitenkaan toimi niin. Sen sijaan, että paukutat kymmenen tehtävää putkeen, tee niitä yksi kerrallaan. Pidä välissä pidempiäkin taukoja, jolloin alitajuntasi saa vapaasti raksuttaa. Todennäköisesti jossain vaiheessa mielesi alkaa myös nostaa esiin esteitä ja ongelmia (’ei kyllä oo mulle mahdollista, koska…’.) sekä uhkakuvia (’tässä on kyllä iso riski, että…’). Kun tällaisia ajatuksia nousee, voit kirjoittaa ne ylös. Voit sanoa itsellesi, että ongelma on nyt noteerattu ja tutkit sitä sitten, kun on sen aika (tämä tulee kohdassa 5). Ehdit siis myöhemmissä vaiheissa tutkia myös elämän realiteetteja. Nyt saat vielä leijailla pilvilinnoissa – nauti siitä ja hiljennä sisäinen kriitikkosi. Isoin oppini: Anna ajatustesi kehittyä rauhassa ennen kuin etenet konkreettiseen työnhakuun. Työkalut: arvotehtävät, visiotaulu, persoonallisuus- ja motiivi-inventaarit, kirjoittaminen, osaamis-, vahvuus- tai kutsumuskartta 3. Vaihtoehdot Kun tiedät mitä haluat, voit tutkia konkreettisia vaihtoehtoja. Usein vaihtoehdot nousevat yllättäen jo itsetuntemusta kehittäessäsi. Unelmoi ja ideoi, millaiset vaihtoehdot soisivat sinulle haluamasi. Kysy ideoita muiltakin. Kerää tiedonkeruuhaastatteluin tietoa erilaisista mahdollisuuksista. Tutki erilaisia ammatteja työpaikkailmoituksista ja ammattinetistä. Peilaa ideoita toiveisiisi. Voit tarkastella erilaisia työnantajia, työnsisältöä tai ammattivaihtoehtoja. Itse punnitsin yrittäjyyttä ja palkkatyötä. Tein listoja vaihtoehtojeni plussista ja miinuksista ja hyödynsin SWOT-analyysejä. Saat ottaa jo vähän realismiakin siis peliin! Työkalut: eri vaihtoehtojen listaaminen sekä plussien ja miinusten hahmottaminen, SWOT-analyysit 4. Valitse (arvojesi pohjalta)Seuraavaksi valitset, mikä ideoistasi on juuri se, jonka haluat. Se on se, jonka eteen olet valmis ponnistelemaan. Jos tällaista ei löydy, palaa alkuun: ota aika ja tila ja kehitä itsetuntemustasi – yleensä jossain vaiheessa täydellinen idea vaan pompsahtaa. Pohdi myös, mistä olet valmis luopumaan saadaksesi haluamasi. Kun kieltäydyin minulle tarjotusta partnerin paikasta valmennusyrityksessä sanoin tietoisesti ’Ei kiitos’ tittelille, joka olisi näyttänyt loistavalta CV:ssä ja työlle, joka tarjoaisi säännölliset ja hyvät tulot. Ein sanominen kirpaisi, mutta valinta tuntui oikealta. Yhdessä vaakakupissa olivat titteli, varma tulevaisuus ja raha. Toisessa suuremmoinen vapaus. Valitsin jälkimmäisen. Tutki siis erilaisia työvaihtoehtoja ja työntekemisen tapoja arvojesi kautta. Voit listata arvosi ja tutkia, miten kukin arvoistasi käytännössä toteutuisi eri vaihtoehdossasi sekä mitä tämä merkitsisi. Isoin oppini: Vaikeiden päätösten tekeminen helpottuu, jos perustat valinnan arvoihisi. Silloin valinta tuntuu oikealta, vaikka joudut luopumaan jostain mieluisasta. 5. Rohkeus hypätä ’Olipa rohkea veto!’ on yleisimpiä reaktiota, jonka saan kertoessani irtisanoutuneeni kesken hoitovapaan. Kun tahtotila on voimakas, jo se tuo uskallusta. Ensimmäinen urasiirtoon rohkeutta tuova tekijä on siis oma motivaatio. Toinen rohkeutta antava tekijä on vahva turvaverkko. En olisi tässä ilman läheisiäni. Sain kannustusta silloin kun epäilin. Sain tukea, kun pohdin. Sain käytännön apua. Tärkeintä oli saada varmuus siitä, että verkko ottaa vastaan, jos putoan. Kolmas olennainen tekijä rohkeuden saamisessa on myötätunto itseä kohtaan. Kun suhtautuu itseensä armollisesti, tietää, ettei itseään lyttää, jos ei onnistuisikaan. Isoin oppini: Tahtotila, turvaverkko ja myötätuntoinen asenne itseen auttavat hyppäämään tuntemattomaan 6. Konkreettinen muutos Tämän jälkeen kyse on enää tekemisestä, konkreettisesta muutoksesta. Olet rakentanut vahvan tahtotilan ja hakenut uskalluksen hypätä. (Jos et, niin palaa alkuun).
Nyt voit laskeutua pilvilinnoista tähän maailmaan ja laittaa realiteetit peliin. Voit siis nyt tutkia myös rajoituksia ja ongelmia, joita ehkä kirjoitit ylös aiemmissa kohdissa. Tutki niitä ratkaisukeskeisesti: Mitä pitää tapahtua, jotta tämä uhkakuva ei toteudu? Mitä voin tehdä asialle X? jne. Tässä vaiheessa myös huomaat, että voimakkaan motivaation turvin mahdolliset haasteet muuttuvat hallittaviksi. Niistä tulee esteitä, jotka voi kiertää tai ylittää. Sanonta ’when there is a will there is a way’ saa entistä vahvemman merkityksen. .... Lue lisää uramuutoksesta:
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
Details
kirjoittajaOlen laillistettu psykologi (PsM 2006) ja hyvinvointivalmentaja. Categories
All
Archives
March 2024
|