23/5/2019 Mistä motivaatio elämäntapamuutokseen? Huomioimalla nämä kolme näkökulmaa varmistat pysyvän motivaationRead NowMistä motivaatio elämäntapamuutokseen? Huomioimalla nämä kolme näkökulmaa varmistat pysyvän motivaation
Sisäinen motivaatio herää, kun huolehdit kolmesta olennaisesta tekijästä:
Kun nämä ovat kohdillaan, tammikuussa alkanut muutos jatkuu vielä joulukuussa. Jos siis painit sen kanssa, mistä motivaatio elämäntapamuutokseen – lue eteenpäin. erilaiset motivaation lähteetMotivaatio on eteenpäintyöntävä voima, joka parhaimmillaan saa meidät huimiin tuloksiin. Motivaatiota on kahdenlaista: ulkoista ja sisäistä. Nämä eroavat radikaalisti sillä, miten pitkään ne kannattelevat innostustamme (ja siksi sinun kannattaa käyttää hetki niistä lukemiseen). Ulkoinen motivaatio liittyy järkeen ja siihen, että teemme asioita siksi, että meidän täytyy. Toimintaamme ohjaa silloin joko keppi tai porkkana. Tähtäämme palkkioihin (porkkana kuten pienempi vaatekoko tai muiden ihailu) tai pyrimme välttämään ikäviä asioita ja rangaistuksia (keppi kuten häpeä tai lääkärin paasaaminen). Sisäinen motivaatio liittyy tuntemiseen ja siihen, että teemme asioita siksi, että haluamme tehdä juuri niitä. Sisäinen motivaatio herää, kun tekeminen itsessään tuntuu mielekkäältä, mukavalta ja mieluisalta. Ulkoisen motivaation siivittämänä siis lenkkeilemme, koska silloin mahdumme pienempään vaatekokoon. Sisäisen motivaation siivittämänä lenkkeilemme, koska nautimme juoksemisesta. Ulkoinen motivaatio voi auttaa alkuun, mutta johtaa harvoin pysyvään muutokseen Ulkoinen motivaattori voi siis olla palkkio, joka saa sinut aloittamaan jotain, josta et sinänsä ole innostunut. Jos esimerkiksi puolisosi lupaa ostaa sinulle himoitsemasi merkkilaukun käytyäsi lenkillä kymmenen kertaa, voi käsilaukku hyvinkin saada sinut aloittamaan lenkkeilyn. Mutta intosi lenkkeilyyn saattaakin sitten tyssätä siihen kun uusi käsilaukku keikkuu olallasi. Ulkoisten motivaattoreiden vaikutus on siis tutkitusti ajallisesti rajallinen. Lisäksi pahimmassa tapauksessa itse tekeminen on vastenmielistä pakkopullaa. Ongelma on, että tällaista pakkopullaa on vaikea jaksaa vuodesta toiseen ja se kuluttaa henkisiä resursseja. Pelkän ulkoisen motivaation varassa toimiminen tuntuu raskaalta ja voi jopa ahdistaa. Voit toki huoletta hyödyntää keppiä ja porkkanaa, jos koet niistä olevan hyötyä. Mutta pysyvään muutokseen tarvitset muutakin kuin ulkoisia palkkiota. Tarvitset myös sisäisen motivaation. Sisäinen motivaatio vie pysyviin muutoksiin Sisäisessä motivaatiossa on kyse siitä, että hakeudumme tekemään asioita, jotka ovat meistä kiinnostavia, innostavia tai joita arvostamme. Sisäinen motivaatio on kestävää ja pysyy yllä pitkässäkin projektissa. Jos siis koet, että zumba-tunneilla on aidosti kivaa, jaksat käydä niillä vuodesta toiseen. Miten vahvistaa sisäistä motivaatiota? Ei ole yhtä oikeaa, eikä aina helppoakaan tapaa löytää sisäinen motivaatio. Yksille sisäinen motivaatio elämäntapamuutokseen löytyy helpommin kuin toisille. Kaikille sen löytäminen on kuitenkin palkitsevaa: saat tehtyä sen siivittämänä pysyviä muutoksia. Lyhytkestoisen dieetin sijaan muutat loppuelämäksesi tapaasi syödä. Kesälenkkeilyn jälkeen jatkat lenkkeilyä ilolla vuosien vieriessä. Ja niin edespäin. Sisäisessä motivaatiossa on kolme osa-tekijää:
Seuraavassa kerron näihin perustuen kolme askelta, joiden avulla tarkastelet ja vahvistat sisäistä motivaatiotasi. Askel 1: Vahvista kokemusta toimintasi vapaaehtoisuudesta Sisäisen motivaation ensimmäinen osatekijä on autonomia. Se viittaa tekemisen omaehtoisuuteen ja siihen, että valitset itse, mitä teet. Toimintasi on silloin vapaaehtoista. Jos lääkärisi vaatii sinua liikkumaan, sotii tämä käsky toiminnan vapaaehtoisuutta vastaan. Silloin sisäinen motivaatiosi liikuntaan heikkenee. Jos itse keksit, että lenkkeily tekisi hyvää, toimit vapaaehtoisesti ja sisäisen motivaation siivittämänä. Voit tarkastella vapaaehtoisuuden vahvuutta näiden kysymysten avulla:
Voit vahvistaa vapaaehtoisuuden kokemusta hakemalla näkökulmia siihen, mikä saisi sinut tekemään muutoksen ilman ulkoista pakkoa:
Askel 2: Vahvista mahdollisuuksiasi oppia ja hyödyntää osaamistasiKyvykkyys ja mahdollisuus oppia tarkoittavat sitä, että koemme voivamme käyttää osaamistamme sopivasti ja lisäksi opimme lisää. Parhaassa tapauksessa koemme flow-kokemuksia. Voit tarkastella kyvykkyyden ja oppimismahdollisuuksien vahvuutta miettimällä, tarjoaako elämänmuutosprojekti sinulle mahdollisuuden oppia ja kehittää kykyjäsi. Voit vahvistaa kyvykkyyden ja oppimismahdollisuuksien kokemusta etsimällä vastauksia näihin kysymyksiin
Askel 3: Vahvista kokemustasi tekemisen merkityksellisyydestä Merkityksellisyyden kokeminen on tekemisen kokemista aidosti tärkeäksi. Silloin tekemisellä on selkeä linkki sinun arvoihisi. Voit tarkastella merkityksellisyyden kokemusta miettimällä, onko muutostoiveellasi yhteys arvoihisi. Voit vahvistaa merkityksellisyyden kokemusta etsimällä vastauksia näihin kysymyksiin
Motivaatio arjessa – yhdistä porkkana sisäiseen intoonArjessa sisäinen ja ulkoinen motivaatio kietoutuvat yhteen ja moneen tekemiseen liittyy sekä sisäisiä että ulkoisia motivaattoreita. Moni käy töissä siksi että siitä saa rahaa elämiseen (ulkoinen motivaattori), mutta samalla nauttii työnsä tekemisestä (sisäinen motivaatio).
Niin kauan, kun itse koet motivaatiosi vahvaksi, etkä joudu käyttämään paljoa tahdonvoimaa tekemiseen, voit huoletta jatkaa tekemistäsi riippumatta siitä, ovatko motivaattorisi ulkoisia vai sisäisiä. Mutta jos tekeminen on kuluttavaa ja intosi lopahtaa, on syytä pysähtyä tarkastelemaan, voitko vahvistaa sisäistä motivaatiotasi. Pelkkien ulkoisten motivaattoreiden varaan rakennettu muutostoive harvoin johtaa pysyviin muutoksiin. Sisäinen motivaatio löytyy kun teet asioita vapaaehtoisesti, opit uutta ja kehityt sekä yhdistät tekemisen arvoihisi. ….. Lue lisää:
0 Comments
9/5/2019 Näin opit virheistäsi: tällä yksinkertaisella menetelmällä opit ja kehityt riippumatta siitä, mokasitko vai onnistuitkoRead NowNäin opit virheistäsi: Tällä yksinkertaisella menetelmällä opit ja kehityt riippumatta siitä, mokasitko vai onnistuitkoVirheistä oppisen ydintaito on sisäinen puhe. Se mitä ja miten sanot itsellesi, kun mokaat voi joko johtaa oppimiseen tai estää sen. Jos epäonnistuessasi soimaat tyhmyyttäsi, moitit taitamattomuuttasi ja alleviivaat, mikä meni pieleen, estät oppimisen. Tässä artikkelissa paljastan tavan, jolla tarkastelet toimintaasi ja jota käyttämällä opit, oivallat ja kasvat riippumatta siitä, onnistuitko vai mokasitko isosti. Miten oppia virheistä? Anna rakentavaa palautetta itsellesi Yksi parhaita tapoja virheistä oppimiseen on realistinen ja rakentava palaute, joka annetaan aivoystävällisesti ja kehittymiseen tähdäten. Avaimena on tarkastella toimintaa niin, että jatkossa vahvistat sitä, mikä toimii, ja muutat sitä, mikä ei toimi. Sen palautteen voi antaa joku toinen tai voit antaa sen itse itsellesi. Negatiivinen ja epäonnistumisia alleviivaava palaute useimmiten saa meidät puolustuskannalle. Silloin aivojemme puolustusjärjestelmän aktivoituminen estää luovan toiminnan kuten oppimisen. Samalla missaamme mahdollisuuden oppia virheistämme. Paras palautteenantomalli Oppimiseen tähtäävän palautteenantomallin ydin on oman toiminnan reflektoinnissa. Malli on englanniksi Self-Directed Feed-Forward, josta olen kirjannut alle oman lisäkysymyksillä höystämäni version. Tarkastele siis suoritustasi (esimerkiksi projektia, tuotosta tai mistä nyt haluatkin antaa itsellesi palautetta) kysymällä itseltäsi ensin, mikä meni hyvin ja sen jälkeen mikä olisi voinut mennä toisin. Lopuksi vielä otat tärkeimmät opit näistä talteen. Kas näin: 1. Mikä meni hyvin? Aloita siis hyvistä asioista, onnistuit ihan varmasti jossain!
2. Mikä olisi voinut mennä paremmin? Toisena kohtana palautteenannossa saat miettiä, mikä ei mennyt kuten halusit.
3. Mitä opit? Vedä vielä yhteen isoimmat oppisi ja oivalluksesi kohdista 1. ja 2.
sisäinen puhe kehittyy harjoittelemallaTämä palautteenantomalli kehittää sisäistä puhettasi. Malli on siitä nerokas, että tarkastelet mokiasi oppimiskokemuksina ja kirkastat, mitä voit jatkossa vastaavissa tilanteissa tehdä toisin. Harjoittelet mallin avulla nostamaan myös onnistumisesi näkyville ja antamaan niistä itsellesi tunnustusta. Silloin voit valjastaa hyvin toimineet ajattelu- ja toimintamallit sekä vahvuutesi eduksesi jatkossakin. Hyödynnä samaa mallia antaessasi palautetta muille Esittämäni palautteenantotapa on niin tehokas, että se toimii riippumatta siitä, haluatko antaa palautetta itsellesi, kollegallesi, yhteistyökumppanillesi, esimiehellesi vai puolisollesi. Jos annat palautetta toiselle, autat siis häntä itseään antamaan itselleen palautetta. Tämä malli toimii loistavasti esimerkiksi kehityskeskusteluissa. Sinun roolisi on kysyä ylläolevat kysymykset. Toisen rooli on tarkastella omaa toimintaansa sekä oppia ja oivaltaa asiat itse. Se on huomattavasti tehokkaampaa kuin se, että joku muu kertoo, miten asiat hänen mielestään menivät ja mitä hänen mielestään olisi pitänyt tehdä toisin. Lopuksi voit kysyä, haluaako toinen henkilö kuulla vielä sinun ajatuksiasi. Testaa heti! Epäiletkö mallin toimivuutta? Kokeile heti – saatat yllättyä tämän yksinkertaisen mallin tehokkuudesta!
Testaa mallia heti tarkastelemalla työpäivääsi:
Jatkossa harjoittele mallia tietoisesti aina kun sinun on syytä reflektoida omaa toimintaasi. Lopulta mallin käyttämisestä tulee tapa. Silloin automaattinen, sisäinen puheesi on muuttunut. ..... Lue lisää sisäisen puheen kehittämisestä:
.. Kirjoittaja on psykologi ja coach, joka hyödyntää tätä palautteenantomallia valmennuksissaan. |
Details
kirjoittajaOlen laillistettu psykologi (PsM 2006) ja hyvinvointivalmentaja. Categories
All
Archives
March 2024
|